top of page

Minusta

Kiinnostuin homeopatiasta yli 25 vuotta sitten huomatessani, miten helposti homeopaattiset valmisteet paransivat ensimmäisen lapseni eri vaivoja. Opettelin itse käyttämään homeopaattisia akuuttiaineita ja kävimme homeopaatilla saadaksemme apua kroonisiin vaivoihin.

Halusin kuitenkin myös auttaa muita ja aloitin Suomen Homeopaattisen Läketieteen Instituutin neljä vuotta kestävät opinnot. Valmisuin  klassiseksi homeopaatiksi vuonna 2006. Olen sen jälkeen säännöllisesti osallistunut jatkokoulutuksiin.
 

Vuosien saatossa olen hoitanut nyt jo kolmelapsisen perheeni ja tietenkin asiakkaitani oppimillani menetelmilläni hyvällä menestyksellä. Minulle parasta on ollut nähdä, miten ihmiset ovat löytäneet takaisin omaan itseensä ja saaneet takaisin elinvoimansa.

Olen Suomen Homeopaatit ry:n jäsen.

Homeopatian lisäksi päätin vuonna 2012 kouluttautua taideterapeutiksi

Dr Margaret Hauschkan oppien mukaan Kairon Instituutilla. Toukokuussa 2019 valmistun lisäksi keramiikka-artesaaniksi. Homeopatiavastaanotolla tarjoan siksi keskustelun lisäksi mahdollisuuden  maalata, piirtää tai työskennellä savella, jos siltä tuntuu.

 

_MG_8694.jpg
bottom of page